Matti Jämsén valmistautuu kokkien maailmanmestaruus-kilpailuun

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu. Suomen Bocuse d’Or -edustaja kilpailukaudella 2014-2015 on Matti Jämsén. Hän on helsinkiläisen ravintola G.W. Sundmansin keittiömestari, jonka assistenttina on Antti Lukkari. Kilpailijoiden valmentaja on Eero Vottonen ja kilpailun Suomen tuomari eli presidentti on Ravintola Olon Pekka Terävä. Jämsén tiimeineen selvitti tiensä finaaliin sijoittuen viidenneksi Euroopan osakilpailussa, joka käytiin Tukholmassa toukokuussa 2014. Lyonissa tammikuussa 2015 pidettävän kisan liharuoan pääraaka-aineeksi ranskalaiset valitsivat helmikanan.
Kala ilmoitetaan myöhemmin.

Tukholmasta jatkoon pääsi 12 maata Euroopasta. Lisäksi Bocuse d’Or -finaalissa kisaavat yhteensä 10 Aasian ja Latinalaisen Amerikan osakilpailujen parasta sekä kaksi villin kortin avulla mukaan päässyttä maata. Yhteensä Bocuse d’Or -finaalissa nähdään 24 kansain-välistä keittiömestaria. Kilpailumaat ovat Argentiina, Chile, Eesti, Guatemala, Japani, Norja, Espanja, Saksa, Australia, Tanska, Hollanti, Malesia, Sveitsi, Ruotsi, Unkari, Kanada, Iso-Britannia, Ranska, Islanti, Marokko, Singapore, Etelä-Korea, Yhdysvallat ja Suomi.
Maailman parhaat keittiömestarit kokoontuvat Lyoniin kahden hektisen kilpailupäivän ajaksi 27.-28.1.2015.

Helmikanaa ja designia

Kilpailijat valmistavat Bocuse d’Or -kilpailusääntöjen mukaisesti kaksi annosta; lihan ja kalan. Lihaksi kilpailun järjestäjä on vahvistanut helmikanan. Kala-annokseen käytettävä laji ilmoitetaan Ranskasta myöhemmin.
– Odotin raaka-aineeksi kanalintua. Siinä suhteessa helmikana on mieluinen. Helmikana on meille eksoottinen, vaikka se on ranskalaisille arkipäivää. Saamme helmikanasta lisukkeineen varmasti kiinnostavan toteutuksen, Matti Jämsén uskoo.

Syksyn aikana Matti hakee harjoittelun lomassa kansainvälisiä vaikutteita ja innoitusta Bocuse d’Or -annoksiinsa. Matkat Kanadaan, Ranskan SIAL-messuille ja Englantiin tutustuttavat muihin Bocuse d’Or -kilpailijoihin, konkretisoivat maailman ruokatrendejä ja samalla tuovat sekä Suomen Bocuse d’Or -tiimiä että suomalaista ruokakulttuuria näkyväksi maailmalla.

Matin etuna on kilpailijan vahva luonne ja kokemus aikaisemmasta kilpailusta vuodelta 2011, jolloin kotiin tuotiin viides sija. Se on Suomen kautta aikojen paras Bocuse d’Or -sijoitus.

Esillepanossa käytettävän vadin suunnittelijana on taiteilija Pekka Paikkari. Pekan ja Matin tiivis yhteistyö nostaa ruoan visuaalisuuden korkealle. Sekä ruoka että vati ovat suomalaista designia parhaimmillaan. Tukholmasta siitä yhdistelmästä saatiin parhaan lihavadin palkinto.

Yhteistyötä sekä matkailun ja ruokaviennin edistämistä

Kilpailun tuomarina ja Bocuse d’Or presidenttinä vuodesta 2012 toiminut Pekka Terävä on nähnyt, miten paljon muut Pohjoismaat ovat kilpailumenestyksellään lisänneet maidensa ruokamatkailua ja ruokavientiä.

– Ruotsi ja Tanska ovat hyviä esimerkkejä siitä, mitä systemaattinen yhteistyö ruoka-alalla voi saada aikaan, Pekka Terävä muistuttaa.

Suomessa ruokakulttuurin voimien yhdistämistä ajava ELO-säätiö huolehtii myös Bocuse d’Or -kilpailun Suomen kilpailun rahoituksesta.
– Ilman loistavia yhteistyökumppaneita ja aktiivista pro bonona työskentelevää tausta-tiimiä ei Suomen osallistuminen kisaan olisi mahdollista, ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki kiittelee.

___________________________________________________________________________

Suomen Bocuse d’Or -tiimin pääyhteistyökumppaneita ovat
Ravintola G.W. Sundmans, Ravintolakoulu Perho, Davanti Oy ja HKScan.

Mukana ovat myös Arla Ingman, Arvo Kokkonen Oy, Puljonki Oy, Tallink Silja Oy,
E. Ahlström Oy, Vihannespörssi Oy, Wihuri Oy Aarnio, Kwintet Finland Oy, Diversey Suomi Oy, Anadia Oy, La Tartufata, France & Fromage, Gourmet Gruppen Oy, Malmi-Steel Oy, Carelian Caviar Oy, Kitchen Aid, Stadin ammattiopisto ja Motivus.

Lisätietoja
ELO-säätiö, johtaja Seija Kurunmäki
seija.kurunmaki@elo-saatio.fi
+358 400 460894

Bocuse d’Or Team Finland, presidentti Pekka Terävä
+358 50 569 7095

Lehdistökuvia ilman salasanoja: www.flickr.com/photos/elosaatio/sets/
___________________________________________________________________________

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin ruoanvalmistuskilpailu. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987. Suomi on ollut mukana 11 kertaa ja saavuttanut kilpailussa kahdesti 5. sijan (1999 ja 2011). Euroopan osakilpailu järjestettiin Tukholmassa 7.-8.5.2014 ja maailmanmestarin tittelistä kilpaillaan Lyonissa 27.-28.1.2015. Suomen edustaja on kokenut keittiömestari Matti Jämsén ja assistentti Antti Lukkari. Joukkueen valmentajana toimii Eero Vottonen ja tuomarina Pekka Terävä.
www.bocusedor.fi

ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö vastaa Bocuse d’Or-kilpailun järjestämisestä Suomessa. Säätiön tavoitteena on edistää suomalaisen ruokakulttuurin tunnettuutta myös maailmalla.
www.elo-saatio.fi

Jatka lukemista

ELO

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettu