Suomalainen ruokakulttuuri – metsästä syntynyt
Suomalainen ruokaperinne on syntynyt metsässä. Esihistoriallisena aikana rautakauden alkuun asti Suomessa elettiin metsästyksen, kalastuksen ja keräilyn avulla ja ihmiset liikkuivat kausittain saaliin perässä. Eräverisille suomalaisille on yhä tärkeää, että osa oman perheen ravinnosta voidaan edelleen hankkia metsästä. Metsäosaamisellemme on myös uudenlaista kysyntää.
Metsästys on ollut olennainen osa suomalaista kulttuuria jo kymmenentuhatta vuotta. Muinaiskansa eli riistalla, kalalla ja kasveilla. Erä- ja keräilytaloudessa kaikki luonnosta löytyvä oli arvokasta ravintoa kuten linnunmunat, simpukat ja ravut. Hyönteisten ja toukkien syöminen ei ole nykyajan hifistelyä, vaan niitä syötiin meilläkin jo kivikaudella.
Tietoa muinaisruokien valmistuksesta ei juuri ole, koska yhtään ruokareseptiä esihistorialliselta ajalta ei ole säilynyt. Arkeologit ovat kuitenkin pystyneet selvittämään muinaisia nuotiosijoja tutkimalla esi-isiemme ruoanlaittotapoja. Hiillokseen heitetyt luut ovat säilyneet palaneena happamassa maaperässämme. Näin on pystytty selvittämään, mitä eläimiä, lintuja ja kaloja esi-isät valmistivat ruuaksi. Osa saaliista syötiin raakana ja loput kypsennettiin avotulella ilman ruuanvalmistusastioita.
Entisajan metsästäjälle saattoi kertyä enemmän saalista kuin jaksoi kerralla kotiin kantaa. Liha varastoitiin suojaan linnuilta ja nelijalkaisilta lihansyöjiltä monenlaisiin varastopaikkoihin.
Lyhyaikaista säilytystä varten saalis nostettiin puuhun. Hieman pitävämpää suojaa tarjosi puiden varaan rakennettu lava, lauttanen. Tukevampi, hirsistä salvottu riista-aitta eli nili rakennettiin yleensä vakituisille pyyntipaikoille ja pihapiiriin. Saalislihoja varastoitiin myös purnuun tai saihoon, hirsillä tai kivillä vuorattuun ja kannella peitettyyn maakuoppaan. Vanhat varastopaikat ovat säilyneet suomalaisissa paikannimissä kuten Purnu, Lihasula, Kakslauttanen ja Nilivaara.
Esi-isien elinkeinosta on tullut elämyksiä ja puhdasta riistalihaa tuottava ulkoilmaharrastus, jossa käytetään viimeisimpiä varusteita ja välineitä. Metsästyskortin lunastaa vuosittain noin 300 000 metsästäjää. Myös marjastus ja sienestys kuuluvat suomalaisten harrastuksiin sukupolvesta toiseen.
Metsästä kerätään syötäväksi ja muuhun käyttöön myös villikasveja ja –yrttejä. Nykysuomalaiset on innostuneet hortoilusta, jolla tarkoitetaan luonnossa kasvavien villivihannesten eli hortan keräämistä, käsittelyä ja ruuanvalmistusta.
Hirveä nyljetään ja paloitellaan Lyytikkälän kylässä Ristiinassa vuonna 1907. Kuva: Suomen Metsästysmuseon kuva-arkisto.
Lähteet:
Suomen Metsästysmuseo Riihimäellä kertoo suomalaisen metsästyksen tarinan kivikaudelta nykypäivään. Näyttelytoiminnan lisäksi museo tallentaa, tutkii ja esittelee suomalaista eräkulttuuria, riistanhoitoa sekä suomalaisen asevalmistuksen historiaa. http://www.metsastysmuseo.fi
Muinaisille pyyntipaikoille ja maamme asukkaiden muinaisiin jälkiin pääsee tutustumaan retkeilyreiteillä ja helposti autollakin saavutettavissa kohteissa. Kohteet löytyvät Metsähallituksen sivuilta. http://www.luontoon.fi
Hortoilu on yksi eniten viime aikoina kasvaneista terveellisen, maukkaan, luonnollisen ja edullisen ruuan trendeistä. http://www.hortoilu.fi
Kirjallisuutta:
Jukka Peltonen: Niliin, purkkiin tai pakastearkkuun – riistasaaliin säilytystapoja.(Sorkanjäljiltä pykäläviidakkoon. Pohjois-Savon riistanhoitopiiri 1962 – 2002. Toim. Veijo Miettinen.)
Turkka Aaltonen ja Martti Arkko: Lallin pidot, Edita 2001
Heikki Lehikoinen: Tuo Hiisi hirviäsi. Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa, 2007
Lue myös:
Villiruokaa pöydän täydeltä
Villiruokaa ravintoloihin, kauppoihin ja vientiin
Koulutuksella lisää villiruokaosaamista
Hyvinvointia metsästä
Kestävä metsä
