Bocuse d’Or jälleen Pohjoismaiden juhlaa – Suomi neljäs

Suomen Bocuse d’Or –joukkue tuli neljänneksi maailman vaativimmissa kokkikisoissa. Edustaja Ismo Sipeläinen, hänen assistenttinsa Johan Kurkela sekä valmentaja Tommi Tuominen veivät 5 tuntia 35 minuuttia kestävän tulikokeensa päätökseen tyylikkäästi ilman virheitä.

Yli vuoden tiiviisti harjoitelleen tiimin työ päättyi tänään Lyonin messukeskuksen Paul Bocuse-hallissa neljänteen sijaan. Vaikka tulos ei ole palkintosijatavoitteen mukainen, se on kilpailun korkeaan tasoon nähden hyvä ja jatkaa Suomen tasaista menestystä. Vuoden 2019 Bocuse d’Or -kilpailun voitti Tanska, hopeaa otti Ruotsi ja pronssille tuli Norja.

Rennosti ja varmasti koko kilpailun ajan työskennellyt Suomen joukkue teki virheettömän kisasuorituksen. Valmentaja Tommi Tuomisen mukaan joukkueen kilpailusuoritus oli paras tähän mennessä; joukkueella oli ennen kilpailuja takanaan lähes 20 täyttä 5 tunnin 35 minuutin harjoitusta.

– Kilpailu meni erittäin hyvin, pysyimme aikataulussa, ja kaikki sujui kuten suunnittelimme. Raaka-aineissa oli hiukan eroja totuttuun, esimerkiksi lihan raaka-aine oli paljon suurempaa ja myös pehmeämpää, kuin millä harjoittelimme. Erot eivät kuitenkaan vaikuttaneet suoritukseen, Ismo Sipeläinen kertoo.

Suomi oli neljäs lihavadista annetuissa pisteissä ja viides lautasannoksesta annetuissa pisteissä. Keittiötyöskentelyssä Suomi oli tulostaulun mukaan kolmas.

– Kilpailun taso oli kova, ja vatitehtävässä suoritukset olivat melko tasaisia. Chartreuse oli vaikea monelle joukkueelle ja taso heitteli paljon. Suomen etu oli, että meidän chartreusemme oli tehtävänannon mukainen, moni joukkue oli ottanut riskejä ja erilaiset näkemykset tekivät tuomaroinnista vaikeaa, chartreuse-tehtävää tuomaroinut Matti Jämsén kertoo.

– Olemme tasaisen varmasti koko ajan kärjen tuntumassa. Jonain päivänä pian palkintosijojen lasikatto murtuu, Jämsén uskoo.

Bocuse d’Or-kilpailujen suomalainen kannustusjoukko on kasvanut viimeisten kausien aikana yli satapäiseksi joukoksi, joka matkustaa joukkueen perässä kilpailuista toiseen. Koko joukkue kiittää kaikkia kumppaneitaan ja yleisöä upeasta tuesta matkan varrella ja äänekkäästä kannatuksesta kisahallissa.

Artikkelikuvassa Suomen Bocuse d’Or -kilpailun edustaja kaudella 2018-2019 Ismo Sipeläinen. Kuva Kim Öhman.

Jatka lukemista

ELO

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettu