ELO-säätiön ruokakulttuuripalkinto Finnjävel –konseptille
ELO-säätiön Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnon sai tänä vuonna ravintola Finnjävel, joka yhdistää suomalaisen designin ja ruokaperinteen. Monipuolisesti mediassa esillä ollut ravintola Finnjävel kertoo ylpeydellä pohjoisesta ruokakulttuurista. Ravintola on uudistanut suomalaisen gastronomian perinnettä, ja tehnyt siitä kiinnostavaa myös tuleville sukupolville. Palkinnon lisäksi ELO-säätiö antoi erityismaininnan niille sadoille kumppaneille, jotka ovat mukana luomassa Suomeen uutta yhteistyön ja yhdessä syömisen kulttuuria.
Finnjävel – gastronomian perinteen uudistaja
ELO-säätiön hallituksesta koostuva palkintoraati* perusteli valintaansa muun muassa sillä, että ravintolassa luodaan ruoasta ja designistä tarinoita ja elämyksiä ruokamatkaajille. Raadin mukaan Finnjävel pureutuu syvälle omaan historiaamme, suomalaiseen ruokakulttuuriin ja käsityötaitoon. ”Perustajat Tommi Tuominen ja Henri Alén tekivät perusteellisen työn keräämällä maakunnan taitureilta tietoa perinneruokien valmistuksesta. He tulkitsivat suomalaisen ruokakulttuurin juuria tavalla, joka herätti eloon monet klassikkoruokamme: karjalanpiirakan, tillilihan, karjalanpaistin ja läskisoosin”, palkintoraati perustelee.
Finnjävel on yhteistyöllä toteutettu kunnianhimoinen projekti, joka kertoo kiinnostavasti ja ylpeydellä tarinaa kansallisista ruoka-aarteistamme. Keväällä 2018 sulkeutuvasta ravintolasta jää muun muassa kirjan ja televisio-ohjelman myötä jälki myös tulevaisuuteen. Finnjävelin upeassa miljöössä ja astioilla hehkuu Suomi ja satojen vuosien pohjoinen ruokakulttuuri. ”Ulkomaalaisten vieraiden vilpitön into suomalaiseen ruokaperinteeseen ja suunnitteluun on ollut meille iso ilo. Uskon, että olemme olleet avaamassa tietä suomalaisen ruoan maailman valloitukselle. Toivomme, että nuoret kokit jatkavat Finnjävelin innoittamina suomalaisen ruokaperinteen vaalimista”, Henri Alén kertoo.
Finnjävelin palkinnon kävivät noutamassa ravintolan perustajat Henri Alen ja Tommi Tuominen sekä designin luojat Kivi ja Tuuli Sotamaa.
Kiitokset Syödään yhdessä –kumppaneille!
Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnon rinnalla vuosittaisessa ELO-gaalassa (27.10.2017) jaettiin erityiskiitokset Suomi100-juhlavuonna syntyneestä yhteistyön kulttuurista. ”Ennennäkemätön innostus juhlavuoteen kanavoitui satojen Syödään yhdessä -kumppaneiden yhteistyöhön. Me kaikki halusimme luoda maahanne uutta ja pysyvää yhdessä syömisen kulttuuria. Syödään yhdessä -kumppanit onnistuivat luomaan paitsi uudenlaista yhdessä syömisen myös yhteistyön kulttuuria, jossa ei ole enää kyse vain ruoasta vaan yhteisöllisyydestä. Teimme yhdessä Suomi100 –juhlavuodesta ruokavuoden”, ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki kiteytti.
Lentävä Lautanen –ruokakulttuuripalkinto
ELO-säätiön vuosittain jakaman palkinnon tavoitteena on osoittaa suomalaisen ruokakulttuurin kirjo tekojen ja tekijöiden kautta. Palkinnolla ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö nostaa esiin edelläkävijöitä, jotka lisäävät ruokakulttuurimme kiinnostavuutta meillä ja maailmalla. Palkittavina on myös tahoja, joiden teot näyttävät yhdessä syömisen merkityksen.
__________________________________________________________________
*Vuosittain jaettavien Lentävä lautanen -palkintojen saajat valitsee ELO-säätiön hallitus, johon kuuluu pj. Leena Saarinen, vpj. Heikki Antolainen, sekä Kasperi Saari, Maria Planting, Harri Koskinen, Lasse Lehtinen, Ari Lahti, Rafaela Seppälä, Pekka Terävä, Vesa Lehto ja Heikki Valkama.
Kuvat ELO-gaalasta 27.10.2017 päivittyvät tänne.