Kumpulan koulukasvitarhasta Vuoden ruokakasvattaja 2020

Ruokatieto on myöntänyt historian ensimmäisen Vuoden ruokakasvattaja -palkinnon. Vuoden ruokakasvattajaksi on valittu Kumpulan koulukasvitarha Helsingistä. Voittajan lisäksi kolmelle ehdotukselle myönnettiin kunniamaininta, jonka saavat maitotilan emäntä Liisa Vuorela Koskenojan tilalta Kurikasta, ruokapalvelutyöntekijä Rea Vierula Lapinjärven kirkonkylän koulusta sekä Jämsän kaupungin varhaiskasvatus yhdessä Jämsän Ateria-, Puhtaus- ja Tekstiililiikelaitoksen kanssa.

Palkinnon saajaksi saatiin yhteensä 29 ehdotusta, joissa näkyivät ruoan arvostus ja ruokakasvatuksen tärkeys. Ehdotuksissa korostui ajatus siitä, että kaikki voivat toimia ruokakasvattajina eri yhteyksissä ja erilaisissa töissä kaikilla sektoreilla: alkutuotannosta hallintoon ja päiväkodeista sekä kouluista yrityksiin.

Historian ensimmäiseksi Vuoden ruokakasvattajaksi  valittu Kumpulan koulukasvitarha on  puutarha kaupungissa ja siellä järjestetään toimintaa kaikenikäisille. Kumpulan koulukasvitarhan toimintaa hallinnoi Helsingin kaupungin Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelut. Pasilan nuorisotyöyksikkö toteuttaa toimintaa yhdessä Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen kanssa. Kumpulan koulukasvitarha tekee merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä laajan kohderyhmän parissa. Koulukasvitarha on kiinnostava oppimisympäristö ja siellä toteutuu koko ruokakasvatuksen ekosysteemi. Kaupunkien tiivistyessä koulukasvitarha tekee näkyväksi ruuan reittiä ja matkaa pellolta pöytään. Koulukasvitarha on myös yhteiskunnallisesti vaikuttava toimija, joka mm. tarjoaa kesätyömahdollisuuksia nuorille. Vuoden ruokakasvattaja, Kumpulan koulukasvitarha, palkitaan 1000 euron palkinnolla.

”Kumpulan koulukasvitarha mahdollistaa lapsille ja nuorille viljelytaitojen harjoittelua ja vahvistaa heidän luontosuhdettaan. Tämä palkinto kannustaa jatkamaan työtä puutarhassa lasten ja nuorten kanssa ja tarjoamaan lapsille ja nuorille mahdollisuuden seurata kasvun iloa muuttuvassa maailmassa. Taimikasvatus on aloitettu myös tänä keväänä ja haluamme nytkin uskoa tulevaan.” sanoo Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva-Maija Bergholm.

KUNNIAMAININNAT ALKUTUOTANTOON, KOULURUOKAILUUN JA VARHAISKASVATUKSEEN

Vuoden ruokakasvattaja -palkinnon saajaksi saatiin yhteensä 29 ehdotusta, joissa korostuivat ruoan arvostus ja ruokakasvatuksen tärkeys. Ehdotuksissa korostui ajatus siitä, että kaikki voivat toimia ruokakasvattajina eri yhteyksissä ja erilaisissa töissä alkutuotannosta hallintoon ja päiväkodeista sekä kouluista yrityksiin. Voittajan lisäksi kolmelle ehdotukselle myönnettiin kunniamaininta. Kunniamaininnan saavat Liisa Vuorela Koskenojan tilalta, Rea Vierula Lapinjärven kirkonkylän koulusta sekä Jämsän varhaiskasvatus yhdessä Jämsän Ateria-, Puhtaus- ja Tekstiililiikelaitoksen kanssa.

Maitotilan emäntä Liisa Vuorela Koskenojan tilalla Kurikasta on perustanut maatilalleen Liisan luokkahuoneen. Liisan luokkahuoneella vierailee erilaisia ryhmiä tutustuen ruuantuotantoon ja erityisesti alkutuotantoon. Liisa on loistava esimerkki siitä, että myös yrittäjä voi toimia ruokakasvattajana. Hän korostaa avoimuutta, vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä, ja viestii taitavasti tekemästään työstä.

Lapinjärven kirkonkylän koulun keittäjänä toimiva Rea Vierula on edistänyt ja kehittänyt kouluruokailua työssään. Hän on arvostettu ja läheinen tekijä kouluyhteisössä. Realla on myös kasvattajan rooli: hän on läsnäoleva ja tärkeä aikuinen oppilaille. Rea tekee työtään ammattiylpeydellä, arvostaa ruokaa ja korostaa alueellisuutta ja lähellä tuotetun ruoan merkitystä.

Jämsän kaupungissa on tehty pitkäkestoisesti ja laaja-alaisesti yhteistyötä lasten ruokakasvatuksessa osana varhaiskasvatusta, mikä antaa sysäyksen ruokakasvatuksen oppimispolun toteutumiselle jo varhain. Yhteistyötä on tehty määrätietoisesti ja strategisesti vanhempien ja ruokapalvelun osaajien kanssa.

ENSIMMÄISTÄ KERTAA JAETTAVA PALKINTO KOROSTAA RUOAN ARVOSTUSTA

Ruokatieto palkitsee vuoden ruokakasvattajan nyt ensimmäistä kertaa. Huomionosoitus on tulevaisuudessa vuosittain jaettava tunnustus.

”Ruokakasvatusta tehdään Suomessa laajasti monella rintamalla. Vuoden ruokakasvattaja-palkinnon tavoitteena on koota ruokakasvatuskenttää yhteen ja tehdä näkyväksi se upea työ, mitä tehdään ruokaketjun joka osassa , mutta myös monissa eri organisaatioissa, oppilaitoksissa ja yrityksissä”, sanoo Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi. “Kun tuntee ruoan reitin ja tietää mistä ruoka on kotoisin, osaa ruokaa myös arvostaa. Ruuan arvostus on hyvä lähtökohta myös terveisiin elämäntapoihin ja ruokailoon!” jatkaa Syväniemi.

Vuoden ruokakasvattajan valitsi koko ruokaketjua ja ruokakasvatuksen alaa edustava asiantuntijaraati, johon kuuluivat viestintäjohtaja Outi Hohti (SOK), toimitusjohtaja Bettina Lindfors (Elo-Säätiö), opetusneuvos Marjaana Manninen (Opetushallitus), kehityspäällikkö Erja Sulanne (Fazer Food Services), toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto (Maitokolmio Oy), ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen (MTK ry), tutkija Eila Kauppinen (Helsingin yliopisto), toiminnanjohtaja Tarkko Nuutinen (Kotitalousopettajien liitto ry) sekä puheenjohtajana toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi (Ruokatieto).

Lisätietoja:

Anni-Mari Syväniemi, Ruokatieto Yhdistys
anni-mari.syvaniemi(at)ruokatieto.fi
p. +358 50 511 8909

Bettina Lindfors, ELO-säätiö
bettina.lindfors(at)elo-saatio.fi
p. +358 40 920 9810

Jatka lukemista

ELO

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettu