Maailman parhaat kokit kohtaavat Tukholmassa

Bocuse d’Or kokoaa Euroopan kokit pohjoismaisen gastronomian lähteille.

Maailman arvostetuin ruoanvalmistuskilpailu Bocuse d’Or rantautuu Tukholmaan 7.-8. toukokuuta. Euroopan osakilpailuun osallistuu 20 maata, joista puolet jatkaa matkaansa kohti maailmanmestaruusfinaalia Lyonissa tammikuussa 2015. Suomea Tukholmassa edustavat keittiömestari Matti Jämsén ja assistentti Antti Lukkari. Kilpailu on tärkeä kansainvälinen näytönpaikka niin pohjoismaiselle keittotaidolle, paikallisille raaka-aineille kuin pohjoisen ruokakulttuurille.

Ruotsalaiset raaka-aineet: paikallista, tuoretta, terveellistä, läheltä

Ranskasta lähtöisin olevaa Bocuse d’Or -kilpailua on järjestetty vuodesta 1987. Kilpailussa valmistetaan annokset kalasta ja lihasta. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa järjestävä maa saa valita valmistuksessa käytettävät raaka-aineet. Ruotsissa kalalautasella esillä ovat paikallinen sei sekä sinisimpukka Grebbestadista ja osterit Mollösundista. Liha-annokseen on valittu gotlantilaista nuorta possua Havorin tilalta. Kilpailun ajoitus tuo annoksiin myös pohjoisen ulottuvuuden tuoreet ja raikkaat vihannekset, juurekset ja villiyrtit.

– Tukholma on keväällä parhaimmillaan, kuvailee ensimmäinen ruotsalainen Bocuse d’Or -voittaja ja kilpailun kunniapuheenjohtaja Mathias Dahlgren.

Bocuse d’Or on varsinainen kädentaidon ammattinäytös, jossa maailman parhaat kokit valmistavat 5 tunnin ja 35 minuutin aikana huimia annoksia. Kilpailussa saa pisteitä myös omalle maalle tyypillisistä ruoanvalmistustavoista. Suomesta Bocuse d’Or -kilpailua on tuomaroimassa Pekka Terävä.

– Suomen lisäksi kolmen muun maan keittiömestarit ovat mukana toista kertaa. Kilpailun lopputulos tulee määrittymään näiden neljän rutinoituneen kilpailijan tason perusteella, Pekka ennustaa.

Pohjoismaat vahvasti esillä

Pohjoiset naapurimme ovat sijoittuneet Bocuse d’Or -kilpailussa säännöllisesti palkintosijoille. Suomi on osallistunut Bocuse d’Or -kilpailuun 11 kertaa, ja Matti Jämsén on mukana nyt toista kertaa. Matin vuonna 2011 kotiin tuoma 5. sija on Suomen paras sijoitus.

Myös Ruotsin edustaja Tommy Myllymäki kilpailee voitosta uudestaan. Hän sijoittui toiseksi Lyonissa vuonna 2011. Norjalainen Örjan Johannessen voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2012 ja on jälleen mukana kisoissa. Tanskan Rasmus Kofoed osallistui kilpailuun kolmesti, kunnes voitti kultaisen palkinnon vuonna 2011. Viime vuonna Tanskaa edustanut Jeppe Foldager tuli Lyonissa toiseksi. Bocuse d’Or -kilpailun palkintokorokkeelle on yltänyt vain kerran maa Euroopan ulkopuolelta: Japani sai pronssia vuonna 2013.

Suomi on yhä nälkäinen, ja menestystä janoavat yhdessä Matti Jämsénin kanssa hänen keskeiset sponsorinsa. Kilpailun pääyhteistyökumppaneina ovat Royal Ravintolat Oy, Ravintolakoulu Perho, Davanti Oy ja HK Scan. Mukana ovat myös Arla Ingman, Arvo Kokkonen Oy, Puljonki Oy, Tallink Silja Oy, E. Ahlström Oy, Vihannespörssi Oy, Wihuri Oy Aarnio, Kwintet Finland Oy, Diversey Suomi Oy, Anadia Oy, La Tartufata, France & Fromage, Gourmet Gruppen Oy, Malmi-Steel Oy, Carelian Caviar Oy, Stadia ja Motivus.

Suomi matkalla maailman parhaaksi – mukana muotoilua, pala metsää ja Merimaskun uutta perunaa

Matti Jämsén on harjoitellut annosten yksityiskohtia tuhansia tunteja, treenannut kuntosalilla, valmistautunut henkisesti ja käynyt tutustumassa etukäteen Tukholmaan ja Tommy Myllymäkeen maiden yhteisellä Bocuse d’Or -lehdistömatkalla.

Suomen valtit ovat tänä vuonna huippumuotoilu, käsinnostettu peruna Merimaskusta sekä pala metsää ja Matin lapsuudenmuistot. Matkalla ovat mukana suomalaiset yritykset, jotka ovat tukeneet tiimiä ja harjoittelua alusta saakka omalla osaamisellaan ja ainutlaatuisilla tuotteillaan.

Mattia on alusta asti houkutellut kilpailun ykkössija. Voitto toisi suomalaiselle ruokakulttuurille näkyvyyttä ja elintarviketeollisuudelle lisää vientiä. Puhdas luonto ja sen antimet kuten kirkas vesi, marjat ja sienet ovat Pohjoismaiden yhteinen voima. Niistä riittää ammennettavaa myös Suomelle.

Bocuse d’Or paikallisen ruokakulttuurin edistäjänä

Bocuse d’Or on paljon muutakin kuin pelkkää kilpailua. Tapahtumaa saapuu seuraamaan laaja joukko maailman ruoka-alan huippuja ja harrastajia keittiömestareista elintarvikevalmistajiin, mediasta matkailijoihin ja tuottajista päättäjiin. Kisoja arvioidaan seuraavan paikan päällä kahden päivän aikana noin 6 000 katsojaa. Samanaikaisesti järjestettävät GastroNord ja Vinordic ammattilaismessut houkuttelevat noin 20 000 kävijää. Myös suomalaiset elintarvikkeet ovat messuilla esillä.

Ruotsille Bocuse d’Or on yksi vuoden tärkeimmistä ruokakulttuurin kansainvälisistä näytöistä, osana Sverige Det Nya Matlandet -viestintä- ja brändikonseptia, joka tekee ruotsalaista ruokakulttuuria kansainvälisesti tunnetuksi. Tukholman ravintolat, ruokakaupat, kauppahallit, kahvilat ja katukeittiöt täyttyvät nälkäisistä kisavieraista.
Myös Suomen tiimi on tehnyt kannustusjoukoille Tukholman ruokaoppaan paikallisen suomalaisen toimittajan Elna Nykänen Anderssonin avustamana.

Kisamatkaa voi seurata osoitteessa facebook.com/bocusedorfinland tai verkossa kilpailun virallisilla hashtageilla #bocusedor #teamfinland ja #bocusefi.

Lisätietoja:
Milla Visuri, tiedottaja, ELO-säätiö
+358 40 124 5161
milla.visuri@elo-saatio.fi

Pekka Terävä, presidentti, Bocuse d’Or Team Finland
+358 50 569 7095

Lehdistökuvia ilman salasanoja: www.flickr.com/photos/elosaatio/sets/
_____________________________________________________________________________

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin ruoanvalmistuskilpailu, joka on nimetty ranskalaisen keittiömestarin Paul Bocusen mukaan. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987. Suomi on ollut mukana 11 kertaa ja saavuttanut kilpailussa kahdesti 5. sijan (1999 ja 2011). Euroopan osakilpailu on Tukholmassa 7.-8.5.2014 ja maailmanmestarin tittelistä kilpaillaan Lyonissa 28.-29.1.2015. Suomen edustaja on kokenut keittiömestari Matti Jämsén ja assistentti Antti Lukkari. Joukkueen valmentajana toimii Eero Vottonen ja tuomarina Pekka Terävä.
www.bocusedor.fi
www.bocusedor.com

ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö kokoaa suomalaisen ruokakulttuurin tekijät, näkijät ja resurssit saman pöydän ääreen. Tavoitteena on saada ruokakulttuurillemme tunnettuutta myös maailmalla. Bocuse d´Or -kilpailun lisäksi säätiö vastaa vuosittaisten Vuoden Kokki – ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen järjestämisestä. Säätiö tekee työtä myös villiruoan ja kouluruokailun hyväksi.
www.elo-saatio.fi

Jatka lukemista

ELO

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettu