Suojelijana Jaana Husu-Kallio
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäälikkö Jaana Husu-Kallio on Gastro Helsingissä vuonna 2016 pidettävien kilpailujen suojelija (16.3. Valtakunnallinen kouluruokakilpailu, 17.-18.3. Vuoden Kokki -ja Vuoden Tarjoilija 2016 -kilpailut). Jaana on suomalaisen ruoka-alan monipuolinen ja pitkäaikainen vaikuttaja ja tunnettu hyvän ruoan ja puhtaiden raaka-aineiden ystävänä.
Husu-Kallio on toiminut ruoka-alalla merkittävissä viroissa. Ennen MMM:n kansliapäällikkökauttaan hän oli Eviran pääjohtaja ja sitä ennen hän toimi EU:n komission terveys- ja kuluttajasuojaosaston varapääjohtajana.
”On todella suuri kunnia olla näiden kilpailujen suojelijana. Ruuan ammattilaiset ovat esikuvia meille kotikokeille. He luovat mielikuvaa ruokakulttuuristamme myös maailmalla. Huippuosaajat lisäävät ruuan ja sen tekijöiden arvostusta, he voivat olla myös ruokavientimme sanansaattajia”, Husu-Kallio sanoo.
Jaana uskoo, että osaamisella ja hyvällä yhteistyöllä voimme saada ruokavientimme kasvuun sekä ruokamatkailumme kukoistamaan. ”Sen eteen on tehtävä kovasti työtä”, Husu-Kallio painottaa.
Jaana Husu-Kallio pitää tärkeänä, että alalle on syntynyt arvostettuja kilpailuja. ”Ei vain siksi, että joku voittaa, vaan siksi, että kaikki kilpailut muistuttavat, että on tärkeää tehdä työssään aina parhaansa”, Jaana sanoo. Hän uskoo, että kansainvälinen kilpailumenestys tuo meille myös kaivattua itsetuntoa.
Jaana Husu-Kallio on ollut mukana Food From Finlandin ruokavientimatkoilla. Siellä on tullut selväksi, että Suomessa osataan ja meillä on monia asioita, joista voimme olla ylpeitä: puhtaus, vähäiset eläinsairaudet, hyvin toimivat prosessit ja vahva osaaminen. Suomalaisen ainutlaatuisen kouluruokailun esittely on Jaana Husu-Kallion mieliaihe. Kokki -ja Tarjoilija-kilpailun ennakkotehtävän teemana ollut ”metsä ja vesi” innostavat näkemään erityispiirteemme.
Jotta monet Suomen erityispiirteet tulevat näkyviksi ja kiinnostaviksi, tarvitaan esikuvia, jotka tekevät ylpeyden aiheemme käsin kosketeltaviksi ja maisteltaviksi. Tarvitaan tarinoita, ihmiskasvoja, elämyksiä ja tunteita faktojen rinnalle. Me kiinnostavat. Näitä hyvän ruoan ja palvelun lähettiläitä syntyy Kouluruoka-, Vuoden Kokki -ja Vuoden Tarjoilija-kilpailussa.
Onnea kaikille semifinalisteille. Te kaikki olette jo voittajia!
KUVA: Evira/Veikko Somerpuro