Suomen kouluruokailu mallina Englannissa
Englannissa maksuton kouluruokailu alkaa pienimmille koululaisille syksyllä 2014, Skotlannissa aloitus on vuoden 2015 alussa. Uudistus koskee 4-7-vuotiaita koululaisia. Englannin uudistuksen innoittajana toimii kohta 70-vuotias suomalainen kouluruokailu.
Kansainvälisesti arvostettu kansanterveyden asiantuntija ja THL:n entinen pääjohtaja Pekka Puska on ollut neuvonantajana projektissa. Näin myös Jamie Oliverin sinnikäs työ alkaa tuottaa hedelmää; epäterveellisen ruoan valtakausi brittikouluissa väistyy ensi syksystä alkaen. Suomen Lontoon-suurlähetystö yhdessä ELO-säätiön kokoaman kouluruokailuverkoston kanssa innostavat brittejä kehittämään kouluruokailuaan.
Englannissa on pitkään kaivattu muutosta lasten koulupäivän aikaiseen ruokailuun. Maksuttoman kouluruokailun vaikutuksia tutkittiin Lontoossa vuosina 2009-2011. Terveellinen, säännöllinen kouluruokailu näkyi niin oppimistuloksissa kuin lasten käyttäytymisessä. Se innosti tekemään perusteellisen kouluruokasuunnitelman (School Food Plan), jonka mallimaana toimi Suomi. Suunnitelmat muuttuvat käytännöiksi syksyllä 2014.
– Puhelimet ovat soineet tiuhaan täällä Suomen päässä. Meillä kaikille koululaisille tarjottava maksuton kouluruoka on kansainvälisesti ainutlaatuista. Englannin kouluruokailusuunnitelmassa on oma kappale Suomen kouluruokailun ja terveydenedistämistyön saavutuksille, Pekka Puska paljastaa.
Kouluruokailu est. 1948 ja muita hyviä uutisia, Good News on School Meals
Englanti ei ole ainoa maa, joka hakee kouluruokailuoppia Suomesta. Suomeen virtaa eri puolilta maailmaa suomalaisesta koulusta kiinnostuneita ”PISA-turisteja”. Monet ovat kiinnostuneita myös kouluruokailustamme.
– Ulkomaiset vieraamme ovat aina ihastuneita näkemäänsä ja kokemaansa”, sanovat kotitalousopetuksesta vastaava professori Päivi Palojoki Helsingin yliopistolta ja kouluruokailun kehittämisestä vastaava opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta yhteen ääneen.
– Kouluruokailu on tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria. Siksi se on valittu myös Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön eli ELO-säätiön toiminnan yhdeksi painopisteeksi, kertoo säätiön johtaja Seija Kurunmäki.
Kouluruokatoimijat perustivat syksyllä 2013 yhdessä kouluruokailua kehittävän avoimen verkoston. Mukana verkostossa on kouluruokailun näkijöitä, tekijöitä, kehittäjiä ja resurssin tuojia.
Päivi Palojoki toimii ELO-säätiön kouluruokailuverkoston asiantuntijana ja valtuuskunnan jäsenenä. Ryhmän uutta ideoivana koordinaattorina toimii Sini Garam.
Ryhmä on saanut kasaan ensimmäiset infopaketit ja yhdessä se nostaa esiin hyviä uutisia. Materiaali tehdään englannin kielellä, koska sitä on suomalaisesta kouluruokailusta ollut saatavissa liian vähän. Tietoiskut ”Finland has a secret weapon” sekä hyvät uutiset juuri perustetuilla Good News on School Meals -uutissivuilla ovat suoraan käyttökelpoisia kansainväliseen viestintään.
Kehittävä yhteistyö valitusvirttä viisaampaa
Taloudellisesti haastavina aikoina on resursseja käytettävä viisaasti ja tehtävä entistä enemmän yhteistyötä, jotta hyvät asiat säilyvät ja niitä voidaan kehittää.
– Kehittävä yhteistyö on valitusvirttä viisaampaa. Olisi kummallista, jos rahaa kouluruokailulle ei ole nyt, kun sitä riitti vuonna 1948, kouluruokailuverkostosta todetaan.
– Tämä on meille suomalaisille oivallinen paikka viedä monipuolista osaamistamme muihin maihin ja nostaa samalla tämän sosiaalisen innovaatiomme arvostusta Suomessa, Kurunmäki tiivistää.
Englannissa valmistaudutaan ensimmäiseen kouluruokailusyksyyn
Englannissa valmistaudutaan kouluruokailun aloittamiseen ensi syksynä. Näyttävä ja perusteellinen School Food Plan on valmiina, mutta haasteita tiedetään olevan vielä edessä. Suomen Lontoon suurlähetystö on tiiviisti mukana tuomassa suomalaisia oppeja ja kokemuksia alkavalle hankkeelle.
Lisätietoja:
Päivi Palojoki, professori, Helsingin yliopisto
+358 40 5149863
paivi.palojoki@helsinki.fi
Sini Garam, projektipäällikkö
+358 50 587 0929
sini.garam@elo-saatio.fi
Pekka Isosomppi, lehdistöneuvos, Suomen Lontoon suurlähetystö
pekka.isosomppi@formin.fi
Minttu Taajamo, tiedottaja, Suomen Lontoon suurlähetystö
minttu.taajamo@formin.fi
Lue lisää:
Englantilaisten tekemä School Food Plan 2014-2015
Good News on School Meals