Suomen parasta kouluruokaa tehdään Sipoossa
Vuoden 2014 Suomen parhaaksi koulukeittiöksi valittiin Sipoon Söderkulla skolanin keittiön tiimin, jonka voitokkaan menun suunnittelusta ja valmistuksesta vastasivat Dennis Sjöholm, Christina Lönnholm ja Dennis Lindholm.
Toista kertaa järjestetty valtakunnallinen kouluruokakilpailu huipentui 21. maaliskuuta jännittävään viiden tiimin finaaliin Helsingin Messukeskuksessa, Gastro-messuilla. Koululaisista, opettajista, päättäjistä ja vaikuttajista koottu arvovaltainen tuomaristo valitsi vuoden 2014 parhaan kouluruoan monien hyvien vaihtoehtojen joukosta. Kilpailun tunnelma oli katossa, kun kannustusjoukot kannustivat. Kouluruokakilpailun järjestäjä on Isomitta-tiimi (Continental Foods Finland). ELO-säätiö on yhteistyökumppanina. Säätiön hallituksen jäsen Lasse Lehtinen oli toista kertaa tuomariston puheenjohtajana.