Vahva ja kokenut Bocuse d’Or-tiimi

Suomen Bocuse d’Or-edustaja kaudella 2016-2017 on 32-vuotias Eero Vottonen ja häntä avustaa 20-vuotias Miikka Manninen. Vottosen ja Mannisen valmentajana toimii Matti Jämsén. Suomen tuomarina ja joukkueen presidenttinä toimii Pekka Terävä ja joukkueen johtajana Sami Rekola.

Eero Vottonen on kokki, jonka ansioluettelossa on huippuravintoloita Chez Dominiquesta Luomoon ja G.W Sundmansista Oloon. Syksystä 2015 lähtien Vottonen työskentelee päätoimisesti ravintolakoulu Perhossa sijaitsevassa Bocuse d’Or-harjoituskeittiössä ja tekee yksityistilaisuuksia oman yrityksensä kautta.

Vottosella on vahva Bocuse d’Or-kilpailukokemus edelliseltä kilpailukaudelta, jolloin hän toimi Suomen joukkueen valmentajana. Kilpailemaan tottunut kokki on voittanut Vuoden Kokki-kilpailun vuonna 2012 ja menestynyt kahdesti Global Chef-kilpailussa. Hän on toiminut myös Vuoden Kokki 2014 -kilpailujohtajana.

Joukkueen assistentti Miikka Manninen on valmistunut Ravintolakoulu Perhosta vuonna 2015 ja työskennellyt G.W Sundsmanissa sekä Olossa. Bocuse d’Or-kilpailu on myös Manniselle tuttu; hän osallistui Bocuse d’Or-toimintaan kaudella 2014-2015 avustamalla Suomen joukkuetta harjoituksissa ja Euroopan osakilpailuissa sekä loppukilpailuissa.

The talented Bocuse d´Or Team Finland 2015-2017: Competitor Eero Vottonen, Assistant Miikka Manninen, President Pekka Terävä and Coach Matti Jämsén

Monilahjakas Bocuse d´Or Team Finland 2015-2017: Suomen edustaja Eero Vottonen, assistentti Miikka Manninen, presidentti Pekka Terävä sekä valmentaja Matti Jämsén

Yhteystiedot:

Eero Vottonen
Bocuse d’Or-kandidaatti
040 743 7442
eero.vottonen@hotmail.com

Sami Rekola
joukkueen johtaja
050 355 7255

Mari Cadaut
Median yhteyshenkilö
040 587 8053
mari.cadaut@viestintamakua.fi

Liisa Niemi
Promotion Manager / kansainvälinen Bocuse d’Or-organisaatio
0500 957 296
liisa.niemi@elo-saatio.fi

Seija Kurunmäki
ELO-säätiön johtaja / Yhteistyökumppanuudet
0400 460 894
seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

Moila Ant-Wuorinen,
kilpailukoordinaattori
050 370 4742
moila.ant-wuorinen@elo-saatio.fi

 

Jatka lukemista

ELO

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettu