Villiruokakoulutusta ammattilaisille

Syksystä 2015 lähtien ruoka-alan ammattilaisten on mahdollisuus erikoistua villiruokaosaajiksi. Valtakunnalliseksi suunnitellulla valinnaisella koulutuksella varmistetaan, että ammattilaiset tuntevat villiruokaraaka-aineet ja osaavat tehdä niistä kiinnostavia ruokia ja kertoa niistä tarinoita.

Villiruokakoulutus käynnistyy vuonna 2015 pilotilla, jossa 20 hengen ammattilaisryhmä perehtyy keväällä villiyrtteihin ja kaloihin ja syksyllä marjoihin, sieniin ja poroon ja riistaan. Pilotissa pätevöitetään ravintola-alan opettajakuntaa villiruokakouluttajiksi, ja koulutus alkaa 11.5. Koulutuksen runko on syntynyt Ravintolakoulu Perhon lehtorin Jarmo Åken luomasta kestävän gastronomian opetussisällöstä ja Sami Tallbergin yli 10 vuoden aikana keräämästä villiruokaosaamisesta. Kurssi suoritetaan osin teoriana ja osin luonnossa villiruoka-ammattilaisten johdolla.

Koulutuksen suunnittelussa on ollut mukana Luontoportti ja Haaga-Perho ja joukko alan osaajia. Uudentyyppisen koulutusmallin alkuunpanijana on ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ja rahoituksessa on mukana myös Metsämiesten säätiö.

– Tavoitteena on, että meillä on vuoden 2016 loppuun mennessä vähintään 100 koulutuksen saanutta villiruokakokkia. Näin varmistetaan, että ruoka-alan ammattilaiset eri puolilla Suomea osaavat tuoda monipuolisesti esiin kansalliset ja maakuntien omat villiruoat maamme juhlavuonna 2017, sanoo ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki.

Koulutusta saa jatkossa osana ravintolakoulu Perhon valinnaisia kursseja sekä Haaga-Perhon kokkien ja keittiömestareiden täydennyskoulutuksena, ja se on tarkoitus laajentaa koko maan kattavaksi alan oppilaitosten yhteistyön avulla. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet saavat kertoa erityisosaamisestaan Klaus Haapaniemen ELO-säätiölle suunnittelemalla Villiruoka-tunnuksella.

Lisätietoa:

Sami Tallberg, 040-1580734 samitallberg@hotmail.com
Jarmo Åke, 040-1478552 Jarmo.Ake@perho.fi
Seija Kurunmäki, 0400-460894 seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

 

 

KOULUTUKSEN TAUSTAA

Maukasta ja kestävää ruokaa, kiinnostavia tarinoita

Ravintolakoulu Perhossa on toteutettu kestävän gastronomian valinnaista kurssia vuodesta 2011. Valinnaisen opetussisällön tavoitteena on perehdyttää kokki- ja tarjoilija- opiskelijat kestävän kehityksen periaatteisin, sesonkiajatteluun, ruokakulttuurin erityispiirteisiin ja luonnon monimuotoisuuteen.

– Nyt opetussisältöä täydentämään tehty villiruokaosio tulee tuo kurssiin runsaasti kiinnostavaa sisältöä. Suomen marjat, villiyrtit, sienet ja riista on niin arvokas kokonaisuus, että se vaatii oman lisäkoulutuksensa, jonka ykkösosaajamme Suomessa on Sami Tallberg. On hienoa, että hänen osaamisensa saadaan tämän kurssin myötä systemaattisesti ammattilaisten käyttöön, iloitsee Jarmo Åke.

Amerikassa ja Italiassa ravintola-alan ja ruokakulttuuriviestinnän lehtoriksi opiskellut Åke korostaa tarinoiden merkitystä.

– Villiruokaan kuuluu olennaisena osana tarina esimerkiksi siitä, mistä raaka-aine on peräisin ja miksi se on osa ruokakulttuuriamme. Tarinankerronta tulee tärkeäksi osaksi koulutusta, sanoo Åke.

Villiruokalähettiläs Sami Tallberg

Merikaali herätti Sami Tallbergin villiruokaan vuonna 2004, kun hän työskenteli keittiömestarina Lontoossa. Kun Sami vuonna 2008 palasi Suomeen, hänen silmänsä avautuivat Suomen vesien, metsien ja pientareitten rikkauksille. Sen seurauksena on syntynyt useita villiruokakirjoja, villiruokamatkoja 15 maahan sekä satoja kysyttyjä koulutustilaisuuksia.

– Tässä maassa on paljon villiruokaosaajia ja ala tekee hienoa yhteistyötä. Uusi koulutus mahdollistaa sen, että Suomeen syntyy vahva ja osaava ruoka-ammattilaisten joukko, joka käyttää monipuolisesti, ylpeästi ja turvallisesti villiruokaa osana menuitaan.

Ruokaa syntyy luonnon helmassa

Villiruokakoulutus toteutetaan osaksi luonnossa. Kevään kurssijakson toinen päivä vietetään Nuuksion kansallispuistossa, Kaitlammen rannan Kattilassa. Siellä kurssilaiset pääsevät näkemään millä ”metsien mies” Pekka Väänänen on ihastuttanut Suomeen eksotiikkaa hakemaan tulevia turisteja.

Lue lisää: www.elo-saatio.fi/villiruoka
Kuvia: www.flickr.com/photos/elosaatio/sets/

Kuvassa Jarmo Åke, Seija Kurunmäki ja Sami Tallberg villiruokakoulutuksessa.

Jatka lukemista

ELO

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettu