Villiyrttiviikko täynnä luontokokemuksia

Villiyrttiviikkoa vietetään jälleen  viikolla 23 eli 1.-7.6. 2015. Jokaista suomalaista houkutellaan luontoon tutustumaan siihen, mitä keväinen luonto voi lautasille tarjota parhaimpaan villiyrttien keruuaikaan. Villiyrttiviikon on luonut ELO-säätiö yhdessä villiruokalähettiläs Sami Tallbergin kanssa. ELO-säätiön tehtävänä on edistää suomalaista ruokakulttuuria. Vuonna 2016 tiivistetään yhteistyötä Metsähallituksen luontopalavelujen kanssa, teemalla Maista luonto. 

Villiyrttien keräily elää parhaillaan uutta tulemista. Ilmiön etunenässä ovat kulkeneet muutamat edelläkävijät. Viime vuosina se on  kulkeutunut ruokaharrastajien lautasten kautta yhä useamman luonnosta ja ruoasta kiinnostuneen elämään. Villiyrttiviikon viettäminen on saanut myös villiyrttien ja -vihannesten osaajat verkostoitumaan  ja oppimaan  lisää toisiltaan.

– Ilmiö muistuttaa sienestyshuumaa, joka levisi taannoin uudelleen koko kansan harrastukseksi. Villiyrttitieto on hypännyt muutaman sukupolven yli, mutta joukossamme on ihmisiä, jotka ovat imeneet oppeja edellisiltä sukupolvilta. Uutta tutkittua ja kokeiltua tietoa saadaan koko ajan. Näillä eväillä on hyvä lähteä järjestyksessään toiseen Villiyrttiviikkoon, kertoo ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki.

Villiyrttiviikolla monet toimijat järjestävät runsaasti tapahtumia ympäri Suomea. Tänä vuonna nostetaan esiin erityisesti lasten luontosuhteen merkitystä ja kannustetaan kaikkia luontoon lasten kanssa. Järjestäjien toive on, että lapset oppivat nauttimaan luonnosta vanhempiensa kanssa ja saavat elinikäisiä muistoja vaikkapa ketunleivän huumaavan kirpeästä mausta.

– Villiyrtteihin pätee sama sääntö kuin sieniin: laita ruoaksi vain niitä kasveja, jotka varmasti tunnistat turvallisiksi ja syötäviksi. Ennen luontoretkeä täytyy kerrata myös jokamiehen oikeudet. Näillä eväillä luontoretket onnistuvat erinomaisesti! Villiyrttiviikon tavoitteena on laajentaa lajien tuntemista, ja niitä on näin keväisin hyvä opetella vaikka ihan muutama vuosittain – ja kun sen tekee lasten kanssa tulee samalla siirtäneeksi tietoa eteenpäin loppuelämäksi, ELO-säätiön villiruokalähettiläs Sami Tallberg sanoo.

Villiyrttiviikko avataan Kauttuan ruukissa 28.5.2015. Paikalla villiyrttiasiantuntijana on Päivi Lehtonen. Satakunnan keittiömestarit ottivat villiyrttihaasteen vastaan.

Ympäri Suomea on tarjolla kevään aikana runsaasti kursseja. Myös monia kirjoja ja nettikursseja on tarjolla. Tapahtumalistaa sekä vinkkejä hyvistä tietoaineistoista kerätään osoitteeseen www.elosaatio.fi/villiyrttiviikko2015.

5 villiyrttiä, joilla harrastus on helppo aloittaa

Villiyrttiharrastukseen ei tarvitse välttämättä metsää – myös kaupunkien puistot ja pihamaat tarjoavat paljon löytämisen iloa. Lue lisää villiyrteistä.

  • Nokkonen. Jokaisen pihan ja joutomaan monipuolinen vakiokasvi, joka kerätään alkukesästä nuorena.
  • Ketunleipä. Monen lapsuusmuistoihin kuuluva kirpeä kasvi, jonka lehdet ja kauniit kukat ovat edukseen mm. salaateissa.
  • Voikukka. Alkukesästä kerättäviä lehtiä voi käyttää salaatteihin ja pinaatin tavoin. Loppukesästä voi hyödyntää juuria mm. lisäkkeenä.
  • Maitohorsma. Maitohorsmanversot maistuvat herkullisilta kiehautettuina tai höyrytettyinä. Lehtiä voi käyttää mm. teenä
  • Vuohenputki. Missä piha, siellä vuohenputki. Pieniä lehtiä voi käyttää luovasti esimerkiksi salaatteihin, keittoihin, tahnoihin ja piirakoihin.

Villiyrttiviikko2015 Facebook-sivuilla käydään keskustelua aiheesta
Täältä löydät Villiyrttiviikon tapahtumia.
#villiyrttiviikko #villiruoka #lapsetluontoon

Lisätietoja

Seija Kurunmäki, 0400-460894, seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

www.elo-saatio.fi/villiruoka

Kuvia: www.flickr.com/photos/elosaatio/sets/

 

Jatka lukemista

ELO

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnot jaettu